Kuu oli jo nousemassa, kun läksimme Nuortentuvalta autoilla kohti Piikan mökkiä. Perillä laitettiin ensin hiljakkoin valmistuneen katoksen grilliin tulet valmiiksi makkaran paistoa varten ja sitten sakki jakautui kahtia, toinen puoli käveli polkua ja toinen metsätietä pitkin. Kuu ei ihan koko komeudessaan näyttäytynyt, mutta kuitenkin loisti ohuen pilviverhon läpi valaisten hyvin. Osa kiipesi Varkaanmäellekin mistä onnistuttiin näkemään Venus ja Jupiter kun pilviverho aukesi juuri sopivasti. Parisen kymmentä henkeä oli mukana.