Koskelaisseura on varannut MLL:n joulukalenterista ekan päivän 1.12. Joulupolku on kuljettavissa koko joulunajan loppiaiseen asti. Aloita Myllyrannan kuntoportailta ja kulje kohti Myllytupaa ja Matin Aittaa ja löydä 5 rastia lyhtyjen luota.
Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2022
Koskelainen 2022
Uusi Koskelainen-lehti ilmestyy piakkoin. Kurkkaa linkistä sisältö.
Syyskokouksesta
Taas kerran tuli syyskokouksen aika ja se pidettiin Kosken Osuuspankin auditoriossa. Kuten usein ennenkin, puhetta johti Laakson Matti ja sihteerinä tietysti Johanna. Kokouksen asialista käytiin läpi pikavauhtia. Ilman viiveitä hyväksyttiin talousarvio, toimintasuunnitelma, valittiin hallitus ja puheenjohtaja seuraavalle kaudelle. Näin päästiin odotettuun vierailijan luentoon. FM Kirsi Laine luennoi Talolan ja Tuimalan kylistä. Vanhoista kartoista saatoimme lukea monia tuttuja talojen nimiä satojen vuosien takaa. Teksti ja Kuvat Esa Mäkelä.
Kyläkävely
Koskella oli viikko 44 hyvinvointiviikko monine hyvinvointiin liittyvine tapahtumineen. Koskelaisseuran osuus oli Piikan vetämä kyläkävely teemana 1972-luku. Kävelylle lähdettiin viikon perjantaina Nuortentuvan pihalta ensimmäisenä kohteena Ståhlbergin tontti. Edettiin pohjoispuolta Yhdistystalolle asti ja palattiin eteläpuolta viimeisenä kohteena talo, jossa on viimeksi toiminut Lehdon Sähkö ja asiamiesposti. Piika oli koonnut tiedot reitin taloista 50 vuotta sitten, mutta mukana oli useita, jotka muistivat taloista yhtä ja toista. Teksit ja kuvat Esa Mäkelä
Syyskokous
Koskelaisseuran syyskokous Kosken Osuuspankin auditoriossa torstaina 17.11. klo 18.00. Kahvia tai teetä saa 17.30.
Sääntömääräisten asioiden lisäksi FM Kirsi Laine pitää luennon Tuimalan ja Talolan kylistä. Tervetuloa!