Toimintakertomus vuodelta 2020

KOSKELAISSEURA RY
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2020 Y-tunnus 1526461-5

Vuosi oli seuran 36. toimintavuosi, jonka toimintaa rajoitti maailmanlaajuinen koronaepidemia. Maaliskuulla alkoivat yleisötilaisuuksien rajoitukset ja lähes kaikki tapahtumat peruttiin. Kesällä uskalsimme järjestää ainoastaan kyläkävelyn ulkona, ja kevät-ja syyskokous yhdistettiin lokakuulla. Loppuvuodesta rajoitukset taas lisääntyivät. Seuran taloudellinen tilanne oli hyvä. V.2018 tehty pitkäntähtäimen POP säästövakuutus tuottaa kohtuullisesti.
JÄSENISTÖ
Seuran jäsenmaksu oli 10 €. Ainaisjäsenmaksusta on luovuttu, eikä erillistä yhteisö/yritysjäsenmaksua ole ollut. Ainaisjäsenmaksun maksaneita, elossa olevia jäseniä oli 117, ja vuosijäsenmaksun maksoi 183 henkilöä. Jäsenmäärä siis yhteensä peräti 300.
JOHTOKUNTA
Kahdeksanjäsenisen johtokunnan muodostivat Heikki Jalli, Marja-Liisa Juuse, Kauko Kaskinen, Liisa Koisaari, Eija-Liisa Kulo, Riikka Laine, Taisto Lehti ja Matti Tuomola.
TOIMIHENKILÖT
Seuran puheenjohtajana toimi kolmatta vuotta peräkkäin Marjatta Piika Vainio, varapuheenjohtajana Matti Tuomola ja sihteerinä Marja-Liisa Juuse. Toiminnantarkastajana oli Aimo Suikkanen ja varalla Osmo Korhonen. Kirjanpidon hoiti tilitoimisto Noste Oy.
KOKOUKSET
Koska toimintaa ei voinut paljon suunnitella, johtokunnan kokouksia pidettiin vain kolme, kaksi puheenjohtajan kotona ja syyskokousta valmisteleva kokous Piikan uudella mökillä Raatalan puolella.
Kevätkokous oli ilmoitettu pidettäväksi 17.3., mutta peruttiin päivää ennen koronan takia. Päädyimme pitämään yhdistetyn kevät- ja syyskokouksen 13.10.2020 Osuuspankin auditoriossa. Osallistujia rajoitusten ja maskisuositusten kera oli 17. Kokouksen perään Olli Urmas piti esitelmän 50 vuotta täyttäneen Yrjö Liipolan Taidemuseon kankeasta alusta. Palkaksi hänelle annettiin seuran logolla varustettu pellavapyyhe.
JULKAISUT
Järjestyksessä 29. Koskelainen-lehti painettiin Sälekarin kirjapainossa, painosmäärä 750 kpl. Lehteä kokosivat Irma Vesanen ja Piika Vainio, avustajina useita kirjoittajia. Lehden hinta 10€/kpl, postituslistassa nimiä n. 490. Johtokunnan jäsenet jakoivat talkoilla suuren osan paikkakunnalle menevistä lehdistä, koska postimaksu oli jo 3,50 €/kpl.

MUU TOIMINTA
Vuosi aloitettiin räväkästi pitämällä ”puttitanssit” yhdessä Työväentalon kannatusyhdistyksen kanssa. Tanssijoita oli kovin vähän, 41, Ajokoirat-yhtye Salosta soitti ja Taisto Lehti palkitsi parhaat asut seuran kaskukirjoilla.
Veteraanikivellä kukitus 27.4. rajoitusohjeiden mukaisesti matalalla profiililla.
Matin Aittaan järjesteltiin pellava-aiheinen näyttely ja aitta oli avoinna johtokunnan jäsenten ja vapaaehtoisten voimin kesäsunnuntaisin klo 12-15 koulujen alkuun asti.
Kyläkävely Tuimalan raitilla uskallettiin järjestää heinäkuun lopulla ”kohaussunnuntaina”, vaikka Kohaus olikin peruttu. Piikan johdolla lähdettiin Nuortentuvan pihalta kulkemaan läpi ”Napsalan kylän”, osallistujia n. 60. Vähän liian pitkäksi kierros venyi päättyen vihdoin kahviaitalle, mutta osa poistui kesken ja joitain tuli matkan varrelta lisää.
Myllyrannassa pidettiin talkoot 7.8. Miehet korjasivat riukuaitaa, ja naiset hikoilivat perustaen perinnekukkapenkkiä Saaren talon seinustalle. Tanjalta haettiin lihasoppaa ja välillä myös kahviteltiin ja pidettiin juttutuokioita.
Santion taistelun muistomerkin ympäristön siisteyttä tarkisteltiin johtokunnan jäsenten toimesta.
Marraskuussa Piika oli kertomassa keskustan historiaa Talolan koulun 1-luokkalaisille. Sää oli suotuisa, poikkesimme meijerillä, Myllyrannassa tutkimme Matin Aittan tavaroita ja hautausmaalla pysähdyimme hiljattain siunatun ministeri Marjatta Väänäsen sekä Yrjö Liipolan haudoilla ja puhuimme muutaman sanan kappelista.
Lehden postitustalkoot pidettiin 22.11.Piikan luona.
Itsenäisyyspäivänä Markku Kullanmäki toimitti toistaiseksi tuntemattoman henkilön toimeksiannosta havuseppeleen lottien ja kotirintamanaisten kivelle.
Synkän syksyn mittaan Piika teki kaksi seuran leikekirjaa ifolor-kuvakirjaksi. Muovitaskut ja mapit tuppaavat hajoamaan ja vievät paljon tilaa. Kirja 1 alkaa vuodesta 2011, joten aiempi Heinosen Matin kokoama materiaali säilyi entisessä muodossaan.
Matin Aitalle laitettiin joulun ajaksi tunnelmaa luomaan lyhtyihin patterikynttilät, koska maa oli edelleen märkä ja lumeton.
Riikka Laine hoiti facebook-ilmoittelun ja Miika Mikkola päivitti kotisivuja.