Toimintakertomus 2024

KOSKELAISSEURA RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2024 Y-tunnus 1526461-5

Vuosi oli seuran 40. toimintavuosi ja seuran talous oli edelleen hyvä. Myllytuvan keskikamarista purettiin pystymuuri ja lattia tehtiin uudelleen. Talkootunteja Myllytuvalla kirjattiin vuoden aikana 155. Tavaralahjoituksia on saatu useita, niiden arkistointi on vaiheessa. Seura osallistui kunnan kutsumana matkailupalavereihin.

Jäsenistö

Seuran vuosijäsenmaksu oli edelleen 10 €, ainaisjäsenmaksua ei ole enää myyty. Ainaisjäsenmaksun maksaneita oli elossa 105 ja vuosijäsenmaksun suoritti 177 henkilöä, jäsenmäärä siis yhteensä 282.

Hallitus

Kahdeksanjäsenisen hallituksen muodostivat Eini Ahti, Katja Kling, Liisa Koisaari, Eija-Liisa Kulo, Esa Mäkelä, Johanna Mäkitalo, Jorma Toivanen ja Piika Vainio.

Toimihenkilöt

Seuran puheenjohtajana toimi Heikki Rantanen, varapuheenjohtajana Piika Vainio ja sihteerinä Eini Ahti. Toiminnantarkastajana oli Aimo Suikkanen ja varalla Erja Raunio. Kirjanpidon hoiti tilitoimisto Noste Oy.

Kokoukset

Hallitus kokoontui 10 kertaa, useimmiten Yhdistystalolla sekä Myllytuvalla, Heikin, Piikan ja Katjan luona kerran. Juokseva pykälänumerointi eteni §1905 – § 1979.

Kevätkokous pidettiin POP-auditoriossa ke 3.4, osallistujia oli 32. Kokouksen yhteydessä oli ohjelmana sukututkija Juha Vuorelan esitys. Syyskokous pidettiin Koski-salissa ma 25.11. Kokouksen ohjelmana Ulla Clerc esitteli rakennusmesteri Onni Tourun rakennuksia ja tyyliä. Osallistujia 32.

Julkaisut

Järjestyksessään 33. Koskelainen-lehti painettiin Sälekarin Kirjapainossa, painosmäärä 700 kpl, hinta 10 €. Lehden vastaava toimittaja oli Piika Vainio, Irma Vesanen kuului vakiokirjoittajiin mutta lehteen tarjottiin myös juttuja. Ilmaiskappaleita kirjoittajille, talkoolaisille ja muille yhteistyötahoille jaettiin n. 60. Lisäksi ainakin kolmelle vuoden aikana Koskelle muuttaneelle jaettiin tervetulotoivotuksena ilmainen lehti. Lehti oli myynnissä Kosken Osuuspankissa, Rautiaisen Sähköliikkeessä, Joulukaupassa ja Rautanet-Koskessa. Johtokunta jakoi taas talkoilla omalle paikkakunnalle menevät lehdet, koska postimaksu oli taas noussut ollen 5€/lehti.

Toiminta ja tapahtumat

Seura teetti lisää pieniä käsipyyhkeitä logolla brodeerattuna, jotka Hanna Kuusisto ompeli. Muistamisina tasavuosia täyttäneille hallituksen jäsenille annettiin iso pyyhe. Elokuussa 100 v täyttäneelle rovasti Eino Lehtisaarelle lähetettiin onnittelut.

Esa Mäkelä hoiti tiedotuksen sosiaaliseen mediaan. Miika Mikkola ylläpiti kotisivuja, joilta löytyy vanhat valokuvat ja Koskelainen-lehdet nyt vuoteen 2015 asti.

Lahjoituksena saatiin Antti Hakalan kuolinpesältä grafiikkataulu, Vinkon Pentin perikunnalta himmeli, paljon tekstiilejä ja muutakin tavaraa, Urmaan Maijalta kaksi isoa himmeliä, Virtasen Mimmiltä kaksi lehden nidottua vuosikertaa, joista toinen kunnostettiin. Aini Suomiselta joulukoristeita ja tekstiilejä. Heikki Kärri lahjoitti n. 100 v vanhan vihkipuvun.

Santion taistelun muistomerkin ympäristö on pysynyt siistinä.

Vuoden ensimmäinen tapahtuma oli Kuutamoilta Myllyrannassa pe 23.2. Tulet paloivat mutta kuuta ei harmaan sään takia näkynyt. Eini ja Katja rummuttelivat shamaanirummuillaan, väki jutusteli ja paistoi makkkaraa.

Pe 26.4. seura oli vastuullinen järjestäjä kunnan kanssa Miljoona roskapussia-kampanjassa. Osallistujia ehkä tusinan verran, kunnanjohtaja paistoi joukolle makkaraa Myllyrannassa. Roskapusseja kerättiin arviolta 50.

Veteraanipäivänä la 27.4. seura osallistui veteraani/lotta/kotirintamakivellä kukitukseen. Kirjastoon seura oli koonnut näyttelyn sota-ajan puhdetöistä. Jorma Toivanen selosti näyttelyä ja kahvit juotiin yläkerrassa. Antti Pajunen esitti tekemänsä laulun mottitalkoista. Osa puhdetöistä vietiin esille yläkoulun aulaan viikoksi.

Osallistuimme kunnan organisoimaan Koskitus-tapahtumaan helatorstaina 9.5. klo 12-16. Tehtävänä murrevisailu ja samalla esittelimme Arhi Christensenin seuralle tekemää digitaalista kulttuuripolkua, jossa nyt 12 kohdetta ja sitä on tarkoitus jatkaa. Väkeä kävi tosi paljon.

Su 16.6. seuran aktiivit kävivät ulkoiluttamassa palvelukeskuksen asukkaita.

Ma 1.7. tehtiin kulttuurikävely Tuimalassa Piikan johdolla. Torilta pitkin Piimätietä Kokkilaan, sitten meijerille ja hautausmaan kautta paluu Hämeentietä. Osallistujia ehkä 16.

Kosken Kohauksen ajaksi Työväentalolle laitettiin taas esille vanhoja valokuvia. Torilla julkistettiin 27. Köntys Piika Vainio, joka tuotiin paikalle Rantasen Heikin traktorilla suuressa lihatiinussa. Heikin haastattelun perään Köntys veti jumppaa yleisölle ja lähti samalla kyydillä vierailulle palvelukeskukseen. Myllytupa oli tietysti myös auki.

La 10.8. tehtiin pitkästä aikaa kesäretki, joka suuntautui Perniöön. Toivosen Mirjan järjestämään ohjelmaan kuului käynti Kirakan myllyllä, mistä saimme ostaa Jukka Päivärinnan juuri jauhamia ruisjauhoja. Lounas nautittiin Leipyölin tilalla ja Perniön museossa oli tunnin opastettu kierros. Päätteeksi ajoimme Kalliolaakson linnaan kahville, missä isäntä kertoi talon tarinaa ja hauskuutti jutuillaan, lurauttipa vielä saksofonillakin muutaman sävelen. Osallistujia bussi puolillaan, 22.

Paimionjokiyhdistyksen koskenkunnostustalkoisiin osallistuttiin elokuun lopulla. Ainakin 7 talkoolaista oli mukana sorastamassa kaloille kutupaikkoja, pari tehokasta työtuntia kertyi kullekin joko soraämpäreitä kantaen tai lapioiden.

Lions clubin järjestämä senioripäivä oli la 31.8. Seuran väki päivysti Myllytuvalla ja saatiinpa sisään pari pyörätuoliakin vierailulle.

Jäsenistöltä tullut ehdotus murre-ehtoosta toteutettiin ke 9.10 auditoriossa. Mirja Rautavuori-Lehtinen kertoi murrealueista, Riitta Mikkola kertoi ja luki murrerunojaan ja Piika kävi läpi Matti Heinosen kirjoittaman selvityksen murteemme perusjutuista ja erikoisuuksista. Pari murrejuttuakin luettiin. Sali oli lähes täynnä, n. 70 osallistujaa. Lisäksi Piika kävi erikseen pitämässä murrejuttuja palvelukeskuksen ja Niittykukan väelle sekä Talolan koulun 5. luokkalaisille.

Myllyrantaan rakenneltiin taas kuusitauluinen joulupolku johon Johanna keräsi tietoa jouluruuista. Myllytuvan joulunavaus pidettiin ti 3.12. Ikkunoilla valaisivat jouluvalot, Myllytuvassa oli seimi himmeleitten alla ja kuusi koristeineen sekä jouluisia lehtiä ja koulutauluja. Laulettiin pari joululaulua ja tarjolla oli glögiä ja pipareita. Väkeä oli mukavasti 35.

Jouluaattoiltana Myllytuvalla tunnelmallinen hetki, luettiin jouluevankeliumi, laulettiin Maa on niin kaunis ja juotiin glögiä. Osallistujia 25.

Veteraanien, lottien ja kotirintamanaisten kiville vietiin syksyllä callunat, itsenäisyyspäivänä ja jouluksi kynttilät.

Myllytupa pidettiin avoinna kesäkuusta elokuun puoliväliin sunnuntaisin klo 13-16. Varsinaista näyttelyä ei ehditty rakentaa kun tupa oli viime tippaan asti täynnä remonttitavaraa ja purusäkkejä. Kaikki Koskelainen-lehdet levitettiin näytille myyntiin. Vieraskirjassa käyntejä 454.