Toimintakertomus 2021

KOSKELAISSEURA RY
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2021 Y-tunnus 1526461-5

Vuosi oli seuran 37. toimintavuosi ja koronarajoitukset estivät edelleen isompien tapahtumien järjestämisen. Vuoden merkittävin asia oli kunnan kanssa tehty sopimus, jolla seura sai käyttöönsä kunnan keväällä Saaren perikunnalta lunastaman Myllytuvan. Kohauksessa valittiin 24. Köntys. Seura lähetti myös mielipiteen keskustan kaavoitukseen. Seuran talous oli edelleen hyvä.

JÄSENISTÖ
Seuran vuosijäsenmaksu oli edelleen 10 €. Ainaisjäsenmaksusta on luovuttu, eikä erillistä yhteisö/yritysjäsenmaksua ole ollut. Ainaisjäsenmaksun maksaneita, elossa olevia jäseniä oli 114, ja vuosijäsenmaksun maksoi 146 henkilöä. Jäsenmäärä siis yhteensä 260.

JOHTOKUNTA
Kahdeksanjäsenisen johtokunnan muodostivat Heikki Jalli, Liisa Koisaari, Eija-Liisa Kulo, Riikka Laine, Taisto Lehti, Matti Tuomola ja uusina jäseninä Esa Mäkelä ja Johanna Mäkitalo.

TOIMIHENKILÖT
Seuran puheenjohtajana toimi neljättä vuotta peräkkäin Marjatta Piika Vainio, varapuheenjohtajana Matti Tuomola ja sihteerinä Johanna Mäkitalo. Toiminnantarkastajana oli Aimo Suikkanen ja varalla Osmo Korhonen. Kirjanpidon hoiti tilitoimisto Noste Oy.

KOKOUKSET

Johtokunnan kokouksia pidettiin kuusi; järjestäytymiskokous Perälässä Laineen Riikan luona ja muut pääosin yhdistystalolla tai Myllytuvan nurkilla, viimeinen lehtien postitustalkoiden yhteydessä Piikan luona. Juokseva pykälänumerointi eteni §1734- § 1776.

Yleisistä kokouksista kevätkokous suunniteltiin pidettäväksi koronarajoitusten vuoksi Myllytuvan pihassa ke 26.5, mutta kovan myrskyn ja sateen vuoksi kokousväki mahtui sisälle Myllytupaan. Kokouksen jälkeen tutustuttiin Myllytuvan huoneisiin ja kuntoon ja kuuma kahvi maistui kostealla säällä. Osallistujia 12.
Syyskokous järjestettiin Yrjö Liipolan Taidemuseolla Martti Vainion syntymäpäivänä 20.10. Osallistujia 27.
Kokouksen jälkeen kuunneltiin lyhennelmä Anja Välimäen tekemästä Martti Vainion haastattelusta ja Piika kertoili isänsä elämästä ja taiteesta kuvien kera. Lopuksi tutustuttiin Martti Vainion taiteen tie-näyttelyyn.

JULKAISUT

Järjestyksessään 30. Koskelainen-lehti painettiin edelleen Sälekarin Kirjapainossa, painosmäärä 750 kpl, hinta 10 €. Lehden toimituskuntaan osallistuivat Piika, Irma Vesanen ja Esa Mäkelä. Ilmaiskappaleita kirjoittajille, talkoolaisille ja muille yhteistyötahoille jaettiin n. 60. Lehti oli myynnissä Kosken Osuuspankissa, Rautiaisen Sähköliikkeessä ja Rautanet-Koskessa. Johtokunta jakoi taas talkoilla suuren osan paikkakunnalle menevistä lehdistä.

MUU TOIMINTA

Kuutamohiihto pe 26.2. käynnisti vuoden tapahtumat, joita edelleen rajoitti korona. Tapalan perinteiset ladut ehtivät lähes sulaa, mutta Pikku-Lausaaren laavulle kävijöitä riitti tusinan verran. Heikki Rantanen vei tarvikkeet kelkalla ja taisi se kuukin näkyä jollain aikaa.

Veteraanipäivänä 27.4. puheenjohtaja kävi laskemassa kukat kunnianosoituksena veteraanien, lottien ja kotirintamanaisten kivelle.

Koska korona rajoitti tapahtumien järjestämista, keksittiin tehdä kunnan kanssa yhdessä kulttuurirasteja, joita voi etsiä kartan mukaan pyöräillen tai kävellen. Piika teki lähes 40 lappua sijoitettaviksi maastoon ja kirjastossa ne laminoitiin. Ohjeet laitettiin nettiin ja kotisivuille, myös paperisia ohjeita sai kirjastosta. Matti Tuomola teki pohjia laminoiduille kylteille, ja oli mukana laittamassa niitä paikoilleen.

Keväällä Myllytuvan päätyyn nostettiin kunnan ja seuran logoilla täydennetty leveään lankkuun tehty Myllytupa-kyltti, jonka Piika piirsi ja Lehtin Juha jyrsi tekstin. Talkoita tehtiin ahkerasti; ensin täytettiin poistettavalla roinalla kunnan toimittama siirtolava ja saatiin taloon hieman tilaa. Sitten tuvasta purettiin sortunut uuni ja piippu, jonka jälkeen sisäkatto korjattiin, poistettiin pinkopahvit katosta ja seiniä siistittiin. Imuroinnin jälkeen Taisto ja Jukka Lehti kokosivat Myllytupaan Vuosisadan sahat-näyttelyn vanhoista sahoista ja muistakin metsätyövälineistä. Näyttelyyn pääsi tutustumaan kesäsunnuntaisin klo 12-15 sekä kohauslauantaina samoin kuin Matin Aittan esineistöönkin. Myös ruostunut lipputanko sai valkoista maalia pintaan ja ulkorakennuksen päätyyn Esa Mäkelä ja Jaakko Laakkio rustasivat kompostoivan käymälän korjaten samalla ulkoseinän harmaalla laudalla. Myöhemmin purettiin ensimmäisen kamarin lattiasienen pilaama lattia. Köntys-Heikki kävi niittämässä pihan reunoja ja nurmikko leikattiin tarpeen mukaan.

Santion taistelun muistomerkin ympäristön siisteys tarkistettiin ajoittain.

Seura osallistui kunnan ja yrittäjien organisoimaan ”Kuis kukkii”-kilpailuun. Paloaseman viereiseltä pellolta varattiin palsta, johon kylvettiin kukkaseosta, mm. sinikukkaista pellavaa ja pystytettiin heinäseiväs haravineen ym. rekvisiittaa. Palkinto meni sivu suun.

Viirinnostajaiset pidettiin kauniissa kesäsäässä tiistaina 29.6. Ensin allekirjoitettiin yhteistyösopimus kunnan kanssa, kunnanjohtaja Henri Partanen ja tekninen johtaja Mikko Salmi saivat muistoksi seuran kaskukirjat. Kosken Lions Club lahjoitti kunnan isännänviirin seuralle ja uusi kunnanjohtajamme nosti sen salkoon. Yleisöä viihdytti hanurimusiikilla Olli Urmas, tarjolla oli mehua ja pipareita. Ritva Koski lahjoitti seuralle Suomen lipun. Tilaisuus oli oikein leppoisa, osallistujia arviolta noin 50.

Kosken Kohauksessa la 24.7. julkistettiin seuran valitsema 24. Köntys Aimo Suikkanen. Tapio Tuominen ajelutti haastattelun jälkeen Köntystä ja Anita-puolisoa vanhalla Kallen Crownilla visiitille palvelukeskukseen ja Karaan lounaalle. Myllytuvalla naiset paistoivat vohveleita ja näyttelyn ohella oli mahdollisuus vastata visailuun.

Syyskuun 16. pnä järjestettiin yhdessä Kosken Kaiun kanssa ”urheilumuistelot” Ojarannan toimiston tiloissa. Kaiun historiikkia kirjoittava Ossi Viita alusti aiheesta ja keräsi muistoja seuran alkuvaiheilta. Tarjolla oli munkkia ja kahvia. Osallistujia n.16.

Seura muisti eläkkeelle siirtynyttä rehtori Mirja Rautavuori-Lehtistä pellavapyyhkeellä kahvitilaisuudessa 30.9. Mirja on myös Köntys numero 9 vuodelta 2005.

Myllytuvalle hankittiin kyntteliköt ikkunoille ja tehtiin Myllyrantaan joulupolku. Polulle laminoitiin 7 kuva/tietorastia joulun traditioihin liittyen. Rastien luona paloi lyhdyt joulukadun avajaispäivänä ja myöhemmin lyhtyihin hankittiin patterikynttilät, jotka kerättiin pois Nuutinpäivänä.

Itsenäisyyspäivänä seura vei veteraanikivelle tuntemattoman naisen toimittamat kynttilät ja seppeleen, samoin jouluksi kynttilät molemmille kiville.

Miika Mikkola hoiti seuran kotisivuja, Riikka Laine ja Esa Mäkelä päivittivät tietoja fb-sivuille. Kotisivuille lisättiin digitoidut Koskelainen-lehdet kaikkien selattaviksi.