Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2023

Köntys 2023

Köntys no: 26, eli vuoden 2023 Köntys on rakennusmestari, rakennusneuvos Matti Laakso. Ansioita Matilla riittää ansaitakseen tämänkin huomionosoituksen. Kunnan rakennusmestarina hän on toiminut 8 vuotta ja omien sanojensa mukaan saanut ammattiinsa tärkeimmät opit ja myöskin kokemusta hallinnollissa asioissa. Koskelaisseuran hallituksessa hän on istunut 6 vuotta. Silloin kun ei ole kuulut hallitukseen, hän on useaan kertaan johtanut puhetta seuran syys- ja kevätkokouksissa Matin Aittaan ja Myllytupaan häneltä on saatu lahjoituksena arvokkaita rakennusmateriaaleja. Hyvin ansaitsee Matti Laakso Köntyksen arvonimen.

Lauluilta Myllyrannassa

Nelisenkymmentä laulunhaluista saapui Koskelaisseuran kutsumana Myllyrantaan jokakeisäiseen lauluiltaan. Vai kutsuisiko tätä Allsång på Myllyranta. Olli Urmas aloitti illan soittamalla Matti Heinosen kappaleen ”Paimionjoen Partailla”. Sen jälkeen Jukka Ahola johti yhteislaulua. Laulettiin ”vanhoi tutui laului. Olli säesti haitaril, ja Jukka laulo ja muutki”, lainataakseni vähän ontuen Piikan tekstiä lauluillan ilmoituksesta.
Emme olleet pessimistejä, kun kannoimme penkit ulos. Sadepilviä purjehti ohitse ja vasta kahvitauon jälkeen, illan jo ollessa lopuillaan, yksi pilvensuttura antoi vähäisen määrän vettä niskaamme. Monet olivatkin tähän varautuneet sadetakein ja -varjoin, niin että laulantaa ei sateen takia tarvinnut keskeyttää.